Henkilöt

Sirpa Sällylä (os. Vuori) (43 vuotta)

Aktiivinen aerobic-ohjaaja, joka on yksi Suomen ensimmäisistä lajin uranuurtajista. Hän on joillekin tuttu televisiosta, jossa hän pitää suosittua “iltajumppa” -nimistä ohjelmaa Ylen ykkösellä yhtenä jumppaohjaajista.

Johannes Sällylä (45 vuotta)

Pöytyän terveyskeskuksen lääkäri, jonka potilaina ovat lähes kaikki olleet jossain vaiheessa elämäänsä. Pedantti työssään ja pidetty mies vapaalla. Johannes on naimisissa Sirpan kanssa ja he asuvat Turussa.

Piia Sällylä (19 vuotta)

Nuori fuksi Helsingin yliopiston Humanistisesta tiedekunnasta Kulttuurien tutkimuksen osastolta. Piia opiskelee taidehistoriaa ja hän on viime kevään ylioppilaita Turusta. Piia on Sirpan ja Johanneksen tytär.

Kalevi Joki (35 vuotta)

Kalevi Joki on Pöytyältä kotoisin oleva tangolauluja, joka on suosittu esiintyjä Pöytyän lavalla. Hän on kolmenkymmenen puolivälissä oleva herrasmies, josta näkee usein haastattelu Seura-lehdessä. Osa on bongannut hänet myös televiosta oman kylän lisäksi.

Kaisa Järvilä (28 vuotta)

Kaisa Järvilä on Seura-lehden toimittaja, joka osaa kirjoittaa parhaimmat henkilöartikkelit. Hänen artikkeleissaan esiintyneistä suomalaisista tulee koko kansan suosikkeja ennemmin tai myöhemmin.

Erkki Riihelä (40 vuotta)

Erkki on hiljattain työnsä aloittanut Pöytyäläinen taksikuski. Tyyliltään vähän karski, mutta tuntee lähiseudut yhtä hyvin kuin omat taskunsa.

Paavo Vuori (45 vuotta)

Varakas ja menestynyt liikemies, jonka joku saattaa tunnistaa ruotsalaisen Volvo-yrityksen toimitusjohtajaksi, ainakin jos lukee tarkemmin Kauppalehteä. Paavon tiedetään olevan kotoisin Pöytyältä.

Reija Vuori (46 vuotta)

Pöytyän tunnetuin kirjailija. Hänen kirjansa ovat tasaiseen tahtiin joulun myydyimpien kirjojen joukossa. Omalaatuinen taiteilijapersoona.

Veikko Vuori (46 vuotta)

Reijan aviomies, joka antaa vaimonsa uralle täyden tuen. Kotoisin Pöytyältä ja on monen tuntema henkilö alueella. Veikko on ammatiltaan kirvesmies ja hänen kätten töitään ovat monet Pöytyällä olevista rakennuksista.

Ritva Castrén (26 vuotta)

Turkulainen sosiaalityöntekijä joka työskentelee tällä hetkellä mielenterveysalalla. Uskonnollisessa perheessä kasvanut Ritva on ollut aina tunnollinen ‘kympin tyttö’ mutta alkanut viime vuosina kyseenalaistamaan aikaisempaa vakaumustaan.

Anne Teräsvaara (23 vuotta)

Pöytyän virkaatekevä nimismies on edelliskeväänä valmistunut oikeustieteen kandidaatti  aloitti työssään hiljattain edeltäjänsä jouduttua eroamaan epämääräisissä olosuhteissa.

Voitto Peltola (41 vuotta)

Pöytyän Kansallis-Osake-Pankin johtaja, paikallisen metsästysseurueen puheenjohtaja ja yksi kunnan merkkimiehistä. Voitto on Veikko Vuoren vanha armeijakaveri joka möi Reijalle ja Veikolle heidän taiteilijaresidenssinään toimivan tilan.

Kirsi Peltola (19 vuotta)

Turkulainen kauppakorkeaopiskelija, joka on viime kevään abiturientti. Kirsillä on haaveita ulkomaille muuttamisesta ja voimakkaita mielipiteitä siitä, kuinka nuoren naisen tulisi elää.

Jaakko Sutela (18 vuotta)

Turkulainen automekaanikko-opiskelija, joka on lastensuojelun asiakas jo pitkältä ajalta. Jaakko on kohdannut usein elämässään vaikeuksia, joiden läpi hän on omalla tavallaan taistellut.

Toivo “Topi” Vuortaja (40 vuotta)

Pöytyäläinen maanviljelijä ja kunnallispoliitikko, Suomen Maaseudun Puolueen nousussa oleva tähti jolle povataan varmaa läpimenoa ensi vuoden eduskuntavaaleissa.

Tulosta sivu. Tulosta sivu.